Blogi – Käännekohdassa

Menneisyytensä vankilasta on vaikea päästä pois. Lapsiosani elävät vuosikymmenten takana, tämän päivän aikuiset osat taitoineen ja kykyineen tuntuvat teatterilta. Vain kipu ja pelko tuntuvat todelta. Samalla, kun olen yrittänyt luovia aikuisen elämän velvollisuuksissani, olen jatkanut itseni tuhoamista ja vahingoittamista. Koska olen uskonut, että vain se on totta. Vuosia, vuosia, vuosia olen tuhonnut itseäni ja elämääni mitä erilaisimmin keinoin. Mielikuvituksen rajana on vain avaruus, ja sekin on rajaton. Olen uskonut, että pystyn pitämään kummatkin pallot yhtä aikaa ilmassa: menneisyyden ja nykyisyyden. Olen ollut väärässä.

Olen kulkenut käännekohtaan. Alkanut nähdä itsekin häivähdyksen siitä, mitä terapeutti on vuosikaudet hokenut: vain alkamalla hoitaa itseäni, voin päästä eteenpäin. Jos pystyn pääsemään irti menneisyydestäni, voin nähdä ja tuntea, että elämässä on kauneuttakin.

Voin käyttää energiani itseni tuhoamiseen tai sitten voin käyttää sen niihin lahjoihin, joita minulle on annettu. (Tässä kohdassa äänet päässäni mellastavat, etten osaa mitään. Tyhmä! Tyhmä! Tyhmä!) Kumpaakin en voi enää saada. Joko kuolen nuorena tai sitten vanhana mummona havahdun käyttäneeni koko elämäni itseni vahingoittamiseen, traumojen toistamiseen. Tuollaista päivää en halua nähdä.

Suunnanmuutos ei ole helppo. Vielä pitkään tulen kuulemaan mylvinnän päässäni, kuinka minusta ei ole mihinkään. Kuinka on tarkoitettu, että minä tuhoudun. Onneksi yksin ei tarvitse pystyä. On nykyinen perhe, ammattilaiset ja te, rakkaat vertaiseni. Te kaikista parhaiten tiedätte, mitä tämä taistelu menneisyyden ja nykyisyyden välillä merkitsee. Ammattilaiset tuntevat teorian, mutta tiedätte ja tunnette itse, mitä minä käyn läpi.

(Didit -lehden kolme ensimmäistä numeroa julkaistiin vuonna 2015. Lehden tekeminen on ollut antoisaa, mutta ajoittain myös raskasta. Kuluneena vuonna lehti on ollut tauolla ja toimitus on päättänyt ottaa tauon ajaksi sivustolle myös blogi-kirjoituksia. Toivottavasti viihdytte kanssamme!)